
Säätiön toiminta
Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö avustaa satakuntalaista nuorisotoimintaa myöntämällä vuosittain apurahoja erilaisille nuorisotyötä tekeville tahoille. Nuorisotoiminta on tärkeää yhteisön ja yhteiskunnan kannalta, sillä se mahdollistaa turvallisen ja mielekkään ympäristön kasvamiselle ja yksilön kehittymiselle. Säätiö myöntää apurahoja yleishyödylliseen ei-kaupalliseen nuorisotoimintaan.
Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö on perustettu alunperin vuonna 1927, jolloin sen tarkoitus oli tukea suojeluskuntatoimintaa. Säätiötä oli perustamassa vuorineuvos Erik Rosenlewin lisäksi vuorineuvos Harry Gullichsen, hammaslääkäri Altti Järvinen, talousneuvos Nestori Juusela, merikapteeni Gustaf Lounasmeri, tilanomistaja Toivo Pohjola sekä varatuomari Uuno Salmi. Kun toisen maailmansodan jälkeen suojeluskuntatoiminta lakkautettiin, säätiön toimintalinjaksi muodostui nuorisotyö Satakunnassa.
Uudistuneen säätiön toiminta oli ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosikymmeninä suhteellisen hiljaista. Säätiö myönsi mahdollisuuksien mukaan apurahoja erityisesti partiolaistoimintaan. Merkittävä muutos tapahtui 1980-luvun lopulla, kun säätiön varallisuus kasvoi Rosenlew-yhtiön fuusion myötä. Tukia pystyttiin myöntämään yhä monipuolisemmin erilaiseen nuorisotyöhön.


Vuosituhannen vaihteesta säätiön tukitoiminnan painopisteiksi ovat muodostuneet partiolaistoiminnan lisäksi musiikki, urheilu, kulttuuri ja erityisnuorten toiminta. Tukia on myönnetty myös esimerkiksi koulu- ja opiskelijayhdistyksille.
Säätiö on halunnut 2000-luvun aikana tukea myös toimintaa, jonka tavoitteena on kertoa Satakunnan alueen historiasta lapsille ja nuorille. Säätiö on myöntänyt apurahaa muun muassa Satakunnan Museon kaupunkisuunnistushankkeeseen ja Porin teollisuushistoriaa avaavaan verkkosivuprojektiin.
Säätiö on jakanut viimeisen kymmenen vuoden aikana apurahoja yhteensä noin puoli miljoonaa. Säätiön varat tulevat sijoitustoiminnasta: säätiö sijoittaa hajautetusti suomalaisiin, pohjoismaalaisiin ja eurooppalaisiin pörssiyrityksiin ja rahastoihin. Vuosittain jaettavan apurahan määrä vaihtelee riippuen pääoman tuotosta. Summan määrästä päättää vuosittain säätiön hallitus.
Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö on yksityinen, yleishyödyllinen ja sitoutumaton säätiö. Hallituksen jäsenet ovat eri alojen asiantuntijoita, mistä on hyötyä tuista päätettäessä. Hallituksen jäsenet eivät saa palkkioita.