Apurahat

Säätiön apurahojen hakuaika on pääsääntöisesti syksyllä. Säätiö myöntää peruskirjansa mukaisesti "avustuksia nuorisotyön siveellisen-, henkisen- ja liikunnallisen kunnon kehittämiseksi".

Apurahan saajia voivat olla esimerkiksi partiotoiminta, musiikki-, taide-, erityisnuorten toiminta, liikuntaseurat ja näihin verrattavissa oleva nuorisotoiminta. Apurahoja myönnettäessä painotetaan toiminnan pitkäkestoisuutta ja laajuutta.

Apurahoja voivat hakea Satakunnan alueella toimivat yleishyödyllistä nuorisotyötä tekevät seurat, järjestöt ja yhdistykset. Lisäksi voidaan myöntää tunnustusstipendi erityisesti nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle.

Apurahoja jaetaan vuosittain monipuolisesti erilaisille toimintaryhmille esim. partiolaisista musiikkiin, urheiluun, esittävään taiteeseen ja erityisnuoriin. Apurahojen myöntämisestä päättää säätiön hallitus.

Apuraha hakemukset pyritään käsittelemään vuoden loppuun mennessä. Hakuajasta ja myönnetyistä apurahoista tiedotetaan erikseen paikallisissa lehdissä ja tällä sivustolla. Apurahoja haetaan täyttämällä tältä sivustolta löytyvä web-pohjainen hakulomake. Hakeminen ei vaadi tunnistautumista tai kirjautumista.

Hae apurahaa

Jousiammuntaa

Apurahansaajien tarinoita

1.9.2023

Apurahan saajamme kertoo: Pihlavan Tapuliteatteri

Pihlavan Tapuliteatteri on Porin lähiöharrastajateatteri, joka tarjoaa kulttuuritoimintaa alueen kaikenikäisille asukkaille. Tärkeä osa teatteriyhdistyksen toimintaa on lasten ja nuorten teatteritoiminta.

Kaupunkisuunnistus
1.9.2023

Apurahan saajamme kertoo: Satakunnan Museo

Satakunnan Museolla on tärkeä asema Satakunnan alueen kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö on tukenut sellaisia hankkeita, joita ei olisi voinut toteuttaa museon perusrahoituksella.

1.9.2023

Apurahan saajamme kertoo: Porin poikakuoro

"Valitsinko minä elämäntyöni, poikakuoron, vai valitsiko poikakuoro minut?" pohtii Vuokko Järvenpää artikkelissaan jonka hän on kirjoittanut elämänmatkastaan yhdessä Porin Poikakuoron kanssa. Lue hänen kiehtova tarina.