Porin Poikakuoro - kunniakuoronjohtaja Vuokko Järvenpään haastattelu

Milloin aloitit Porin Poikakuoron johtajana?

Vuonna 1982 Porin Mies-Laulun poikakuorosta (vuodesta 1987 Porin Poikakuoro) kuoronjohtaja Jukka Sampolahti ja kuoron vanhempainyhdistys ottivat minuun yhteyttä ja kysyivät halukkuuttani poikakuoron johtajaksi. Toimin tuolloin toista vuotta musiikkiluokanopettajana Porin Cygnaeuksen musiikkiluokilla ja neljättä vuotta tyttökuoro Sävelsirkkujen toisena johtajana. Poikakuoroon! Kyllä.

Porin Poikakuoro
Kuva: Porin Poikakuoro

Kertoisitko lyhyesti kuoron toiminnasta

Porin alueella poikakuorotoiminnalla on pitkät perinteet. Jo 1500-luvulla Porin alueen pojat lauloivat triviaalikuoron kuorossa moniäänisiä Piae Cantiones-lauluja. Poikakuoroperinnettä jatkettiin koulujen poikakuoroissa. Porin Mies-Laulu perusti virallisesti poikakuoron Poriin vuonna 1969. Kuoronjohtajana aloitti Jukka Sampolahti. Jukka johti kuoroa yksitoista vuotta. Kuoron säestäjänä toimi Mies-Laulun johtaja Erkki Hakkiluoto. Porin Poikakuoro on perustamisestaan saakka toiminut aktiivisesti ja saavuttanut konserteillaan tärkeän aseman Porin kulttuurielämässä. Kuoro an antanut sadoille eri-ikäsille pojille mahdollisuuden laulaa ja opiskella kuorolaulua yhdessä muiden laulamisesta kiinnostuneiden poikien kanssa.

Kuorolla on kymmeniä ystävyyskuoroja eri puolilla maailmaa. Porissa on vieraillut kuoroja mm. Ruotsista, Norjasta, Virosta, Saksasta, Ranskasta, Englannista, Japanista, Taiwanilta, Uudesta-Seelannista, Gruusiasta, Romaniasta, Slovakiasta, Monacosta ja Hollannista. Porin Poikakuoro puolestaan on toteuttanut yli 20 konserttimatkaa eri puolille Eurooppaa, Pohjoismaiden lisäksi Saksaan, Espanjaan, Mallorcalle, Kreikkaan, Ranskaan, Italiaan, Vatikaaniin, Portugaliin, Monacoon, Viroon sekä Ahvenanmaalle. Konserttimatkat ulkomaille, joulukonserttiperinne sekä monipuolinen kuoro-ohjelmisto olivat saaneet alkunsa jo Jukka Sampolahden aikana 1969–1980, samoin yhteistyö Rosenlew-yhtiön ja - säätiön kanssa. Omalla kaudellani keskeistä on ollut kuorokoulutuksen ohessa kansainvälinen kuoro- ohjelmisto, yhteistyö muiden poikakuorojen kanssa sekä konserttimatkat eri puolille Eurooppaa. Porin Poikakuoro on konsertoinut johdollani yli sadassa pienessä ja suuressa kirkossa ja katedraalissa eri puolilla Eurooppaa.

Monipuolinen, sopivan haasteellinen ja mielenkiintoinen ohjelmisto tukee kuorotoiminnassa kehittymistä ja pitää innostusta yllä. Kuoron ohjelmistossa on kirkkomusiikkia eri aikakausilta, joululauluja sekä muuta kuoromusiikkia. Bachin Jouluoratorion kantaatit I–III Porin Poikakuoro esitti yhdessä Pirkanpoikien kanssa vuonna 2007 ja vuonna 2013 kantaatit I-II omin voimin. Vuonna 2014 Jouluoratorio laulettiin Pirkanpoikien ja CCI-kuoron kanssa, kuten Mozartin Requiem vuonna 2009. Kuoron ohjelmassa on ollut myös Vivaldin Glorian in D lisäksi Mozartin Missa brevis in d, in G, in B ja in D sekä Buxtehuden ja Hammerschmidtin joulukantaatit. Viva La Vida-, Porin Poikakuoro On Stage-ja Around the World-konserttien ohjelmistossa on laulettu pop- ja rock-evergreenejä, oopperaa ja muuta kuoromusiikkia. Joulusta jouluun ja siinä välissä harjoituksia, esiintymisiä konsertteja, kuoroleirejä ja konserttimatkoja. Seuraava Porin, Tampereen ja Turun poikakuorojen yhteisprojekti on suunnitteilla vuodelle 2025.

Porin Poikakuoro on vuodesta 1974 alkaen toivottanut kuulijoille Rauhallista Joulua riemullisilla joululauluilla eri puolilta Eurooppaa yhdessä solistien ja soitinyhtyeen kanssa. Kuoron säestäjänä toimii urkutaiteilija Juhani Romppanen. Soitinyhtyeen soittajat on koottu Palmgren-konservatorion opiskelijoista. Tänä vuonna Porin Poikakuoro laulaa viidennenkymmenennen joulukonserttinsa. Minun johdollani kuoro on laulanut riemullisia joululauluja eri puolilta Eurooppaa neljänäkymmenenä vuonna. Vuonna 1982 en ajatellut, että poikakuoron kouluttaminen, toiminnan organisointi ja konserttien johtaminen tulisi kestämään neljäkymmentä vuotta. Musiikkiluokanopettajana ja kuorojen johtajana toimin kolmekymmentä vuotta.

Mikä merkitys säätiön tuella on ollut kuoron toiminnalle vuosien varrella?

Rosenlev-säätiö on ollut Porin Poikakuoron yhteistyökumppani perustamisestaan saakka. Säätiö on lähes vuosittain myöntänyt kuorolle apurahaa. Säätiön myöntämillä avustuksilla on hankittu nuotteja, muuta opetusmateriaalia, kuorokansioita, kuoroasuja, sähköpiano ja pianotuoli sekä kustannettu kuoroleirejä. Rosenlew säätiön tuki on ollut ja on kuorotoiminnalle erittäin merkittävää ja kauaksi kantavaa. Säätiön apurahoista on ollut iloa ja hyötyä sadoille poikakuoron laulajille. Avustukset ovat innostaneet ja kannustaneet myös kuoronjohtoa toimimaan poikakuoron hyväksi jo yli 50 vuotta.

Olet nykyään kuoron kunniakuoronjohtaja ja lisäksi olet saanut tunnustusstipendin työstänne säätiöltä. Mitä Porin Poikakuoro sinulle merkitsee ja miksi koet työsi tärkeäksi?

Valitsinko minä elämäntyöni, poikakuoron, vai valitsiko poikakuoro minut? Uskon, että valinta oli molemminpuolinen. Sain unelmatyön ja riittävän suuren haasteen, joka on kantanut läpi neljän vuosikymmenen. Poikakuoro on ja on ollut minulle mielenkiintoinen työ, joka on innostanut opiskelemaan poikakuorolaulua ja poikakuorotoimintaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Poikakuoro on antanut minulle kuorotyön ohella hienon harrastuksen ja kiinnostuksen kohteen. Perheemme poika Kari-Mikael lauloi kuorossa pikkupojasta aikuisikään yli 11 vuotta ja mieheni Mikko on kuoroisänä ollut tukemassa kuoron toimintaa monella eri tavalla.

Vuonna 2012 koin iloisen yllätyksen: ”Sain henkilökohtaisen apurahan Rosenlew-säätiöltä!” Käytin sen kuoronjohto-opiskeluihin sekä matkaan Barcelonaan, Espanjaan. Matkalla tutustuin kaupunkiin ja sen moniin kirkkoihin. Poikakuoron konserttikirkoiksi valikoituivat Barcelonassa La Seu Cathedral, Basilica Santa Maria del Mar, Basilica Santa Maria del Pi sekä Basilica Familia Sagrada. Lisäksi kuoro konsertoi Santa Maria de Montserrat Abbey-luostarikirkossa yhdessä Escolania de Montserrat-poikakuoron kanssa. Olen toteuttanut ja suunnitellut 27 kuoromatkaa Eurooppaan. Osa näistä on myös musiikkiluokkien kuorojeni matkoja. Kunniakuoronjohtajana olen vapaa vastuista ja velvollisuuksista, mutta saan olla mukana kuoron toiminnassa tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Tänä syksynä käyn harjoittamassa kuoroa yhdessä työni jatkajan kuoronjohtaja Minna Särkisen kanssa. Jouluna 2023 Porin Poikakuoro laulaa 50. Jouluyö, juhlayö-konserttinsa. Yhdessä toimimme kuoronjohtajina joulusta 2019 kevääseen 2022. Kevätkonsertin jälkeen ehdotin Minnalle kuoron taiteellisen johtajan työtä. Olemme asuneet Helsingissä keväästä 2020 asti. Kuorolaulu jatkuu täälläkin. Laulan kamarikuoro Cantiamossa ja nyt syksyllä ja ensi keväänä olen mukana Helsingin musiikkitalon suurkuoroprojektissa. Musiikkitalossa 500 laulajan kuoro esittää vuoden 2024 kesäkuussa Händelin Messias-oratorion musiikkitalon uusien urkujen säestyksellä. Teos on minulle tuttu Porin filharmonisesta kuorosta, jossa ehdin laulaa kaksikymmentä vuotta Ognian Vassilevin johdolla.

Lapsuuteni kuoro- ja musiikkiharrastukset ovat jatkuneet koko elämäni ajan. Työt kuoronjohtajana ja musiikkiluokanopettajana Porin Poikakuorossa ja Cygnaeuksen musiikkiluokilla ovat tukeneet ja täydentäneet hienosti toisiaan. Suuri osa poikakuoron laulajista on ollut musiikkiluokkiluokkalaisia ja Cygnaeuksen koulun oppilaita. Nyt minulla täällä Helsingissä on ilo seurata vuonna 2016 ja 2018 syntyneiden lastenlapsiemme musisointia. Perustin tyttöjä varten leikkimielisen Pandola-musiikkikoulun tänne kotiimme.