Palmgren-konservatorion Tuki ry
Palmgren-konservatorion Tuki ry nimensä mukaisesti tukee Palmgren-konservatorion toimintaa. Yhdistys pyrkii eri tukimuodoin avustamaan ja kannustamaan lapsia ja nuoria musiikkiopinnoissa. Yhdistys muun muassa hankkii apurahoja, jakaa stipendejä ja auttaa konserttien järjestelyissä. Musiikkiharrastus tukee nuoren kasvua ja kasvattaa yhteisöllisyyteen, ja parhaimmillaan siitä voi tulla elämänmittainen harrastus tai jopa ammatti.
Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö on tukenut säännöllisesti yhdistyksen toimintaa myöntämällä apurahoja oppilasstipendejä varten. Kannustusstipendejä myönnetään vuosittain konservatorion lukuvuoden päätteeksi noin 50 musiikin perusopetuksessa olevalle nuorelle.

“Apurahoilla on toiminnallemme hyvin olennainen merkitys, sillä valtaosa jakamistamme oppilasstipendeistä kustannetaan säätiön tuella. Stipendien tarkoitus on ennen kaikkea kannustaa ja innostaa konservatorion oppilaita tärkeän musiikkiharrastuksen parissa”, Palmgren-konservatorion Tuki ry:n puheenjohtaja Lauri Hirvola sanoo.